FC Korsholm - Närpes Kraft/2 1-1

 

 Heti ottelun alussa kotijoukkueen ilmeestä huokui, että edellinen vieraspeli oli unohdettu

ja tällä kertaa lähdettiinkin täysin eri ilmeellä  taistelemaan pisteistä. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen molempien luodessa muutamia  maalipaikkoja, joskaan moni niistä ei aivan parhaalta sektorilta syntynyt. Näin ollen puoliajalla siirryttiin 0-0 lukemissa.

 

 

 

Toisen puoliajan ensimmäiset minuutit mentiin kotijoukkueen päädyssä vierasjoukkueen luodessa vimmattua painetta. Ilman Oton hyviä torjuntoja olisi kotijoukkue joutunut tappiolle heti puoliajan alussa. Pikkuhiljaa puoliajan edetessä pääsi kotijoukkue paremmin ja paremmin mukaan, kunnes  60 minuuttia kellossa ja vierasjoukkue iskee lähietäisyydeltä pallon maaliin. Kotijoukkueen tasoitus nähtiin 73 minuutin kohdalla, kun Males pääsi puskemaan pallon alakulmaan. Tämän jälkeen ottelun loppu muutamaa vastaiskua lukuun ottamatta  meni pääasiassa kotijoukkueen hallinnassa. Arvailujen varassa on vielä johtuiko tämä ylivoiman tuomisesta kärkeen, mutta  maaleja ei kuitenkaan kumpaankaan päätyyn enää nähty, joten ottelu päättyi pelitapahtumiin nähden oikeutettuun pistejakoon.

 

 

 

Ottelun tähdet:

 

*** Males: loistavaa puolustuspeliä, mutta jaksoi tukea myös hyökkäyksiä. Tekihän mies myös kauden avausmaalinsa.

 

** Teemu kaarto: loistava sisääntulo joukkueeseen hyvää pallon liikuttelua.

 

*Niklas nikke Määttälä: pelasi kauden parhaan pelinsä. Kirjoittaja ei ole varma onko kyseessä sama kaveri joka huuhaili miten sattuu Oravaisissa.

 

 

Raportin Petri 

 

FC Korsholman edustusjoukkue pelaa IV-divisioonassa kaudella 2017.

Muut linkit

Seuraa meitä