Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
FC Korsholm - NIK 3-3
Voittoputki ei kasvanut kuuhun asti.

Taiteiden yön esinäytöksenä oli ruumiinkulttuuria kunnanrajan toisella puolella. FC Korsholm oli valmistautunut torstai-illan koitokseen pitämällä parit treenit. Treeneissä jauhettiin samoja vanhoja ja hyviksi havaittuja harjoitteita. Tunnelma oli luottavainen, sillä peli on ollut uomissaan jo pidemmän aikaa. Yleisöä oli paikalla muutamia kymmeniä ja sää oli hiostavan kaunis.

Kentällä ei ollut merkkiäkään yhdeksään perättäisvoittoon vieneestä peli-ilmeestä. Pelaajat tuntuivat olevan vieraita toisilleen ja yhteispeli oli hakusessa. Vierasjoukkue käytti tätä hyväkseen ja siirtyi johtoon jo seitsemännellä minuutilla. Oikealta laidalta päästiin läpiajoon ja rynnistys päättyi onnistuneeseen sijoitukseen. Ensimmäinen puoliaika oli kokonaisuudessaan sekavaa pallottelua eikä kumpikaan ryhmittymä juurikaan saanut rakenneltua maalipaikkoja. Ruiskumestarilla oli yksi paikka molemmilta laidoilta ja vieraat tuhrivat yhden puolittaisen läpiajonsa. Kerran toki ruiskuttelija onnistui maalinteossa ja siten peli oli tauolla tasatilanteessa. Ile heitti vasemmalta pitkän kaaren maalinedustalle ja kahden puolustuspelaajan puristuksissa ollut tarramies nousi korkeimmalle kuin feenikslintu punakultaisissa höyhenissään. Riksa sai ilmalentonsa aikana aseltua nuppinsa sopivaan asentoon ja liippasi nahkakuulan viidestä metristä pömpeliin.

Tauko käytettiin herättelyyn ja peli yritettiin järkeistää. Etäisyydet venyivät aivan liian pitkiksi ja joukkuepelaamista yritettiin saada tiiviimmäksi.

Toinen puoliaika alkoi samalla lailla kuin ensimmäinenkin ja vieraat siirtyivät johtoon. Pallo pyöri aikansa FCK:n maalinedustalla ja aikanaan se survottiin siitä aina maaliin asti. Vastine tuli nopeasti Ilhanin vapautettua Riekon pystyjuoksuun. Veskari lähti vastaan, mutta oli myöhässä ja sai katsella pyörylän kaartavan ylitseen sekä aina maaliviivan paremmalle puolelle. Tobbellakin oli paikkansa, mutta kiinnostus TV-tasoiseen osumaan sai hakemaan turhankin näyttävää nyyttiä. Peliväline otti ilmaa allensa ja peliä jatkettiin maalipotkulla.

Uusikaarlepyyn ruuhkaisilla kujilla pyörii ihmeellinen huhu FCK:n suunnattomista satsauksista ja pakkomielteisestä suhtautumisesta nousuun. Tätä vierailijat jaksoivat toitottaa kuin maailmassa ei muuta olisikaan. Johtoryhmän muukin toiminta jätti epäilyksen siitä, että kaukana Karjalan laulukunnailta yritetään elvyttää itkuvirsiperinnettä. Yksi kokee jatkuvasti vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, joku toinen saattaisi taas katsoa peiliin ja jopa miettiä sanomisiaan.

Itse ottelussa tehtiin vielä pari maalia. Loppuhetkien loppurypistyksessä oli ensin FCK:n vuoro ja Riksa oli jälleen tapahtumien keskipisteessä. Hän pääsi rynnimään vasemmalta sisään rangaistusalueelle ja maalivahti kaatoi hänet sääntöjen vastaisesti. Jossain vaiheessa maalivahtikin sai hipaisun palloonkin, mutta sillä ei mitään merkitystä. Maalivahti kaatoi hyökkääjän rangaistusalueella sääntöjen vastaisesti ja siitähän seuraa rangaistuspotku. Rangaistuspotku oli sitten Ilen heiniä ja hän pisti pyörylän pömpeliin oikealle suuntautuneella sijoituksella. Vieraat tulivat vielä tasoihin ja tilanne lähti FCK:n rapläiltyä pallon kannsa turhan pitkään. Pallonmenetys johti rikkeeseen ja vapaapotku toimitettiin laadukkaana takatolpalle. Merkkauspelaamisen aakkoset olivat kadoksissa ja vieraspeluri sai puskea tasoituksen aivan rauhassa.

Ottelu päättyi siis tasan ja kummatkin ryhmät olivat pettyneitä. Vieraat kokivat, että heidän silmittömällä roiskinnallaan oli ansaittu enemmänkin. Hattua pitää nostaa, sillä pelinrakentelua vastanneet potkut olivat usein todella pitkiä eikä niitä pysty suorittamaan ilman hyvää potkutekniikkaa ja vahvoja alaraajoja.

Kotijoukkue puolestaan pelasi yhden kauden heikoimmista otteluistaan. Pelaaminen oli epävarmempaa kuin teinipojan toiminta treffeillä naapuripulpetin prinsessan kanssa. Pallon kanssa neppailtiin ja räpläiltiin siten, että jossain vaiheessa tuli kiire ja sehän aiheuttaa pallonmenetyksiä. Linjojen välit kasvoivat aivan liian pitkiksi eikä paketti pysynyt kasassa. Tätä kaikkea voidaan parantaa jo huomenna, sillä FCK matkaa kovakuntoisen TUS:n vieraaksi sunnuntai-illan koitokseen.

Tämä raportti ilmestyi tavallista myöhemmin. Syy on yksinkertaisesti se, että armottomat satsaukset edustusjoukkueeseen ovat vieneet resursseja muualta eikä enää ollut varaa tiedottamiseen. Täten tätä raporttia jouduttiin odottamaan pidempään, mutta toisaalta kaksi päivää on vähemmän kuin 2½ kuukautta.

FC Korsholm: Kevari, Virta, Vattulainen, Berg Markus, Lankinen, Mäkipää (Lempiäinen), Laiho, Hautala, Wiitala (Suoste), Hakala, Saarela

Maalit: Hakala 26, 57 Laiho 85 (rp.) ja NIK 7, 53, 87

frustra laborat qui omnibus placere studet - KTT
 
R-studio, astu sisään!