Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
FC KOMU - FC Korsholm 0-4 (0-3)
Säiden viilentyessä on hyvä hetki vetäytyä sarjatauolle.


FC Korsholm valmistautui paikallisotteluun yksillä harjoituksilla. Edeltävästä ottelusta oli sen verran hintsusti aikaa, että muunlainen ratkaisu ei olisi ollut mielekäs. Valmistavissa treeneissä syöttömylly jauhoi, tehtiin maaleja ja pelailtiin. Hikoilun lomassa herkuteltiinkin, kekseillä. Nuori mies maalinsuulta täytti vuosia ja sitä juhlistettiin makoisilla viljatuotteilla.

Paikallisottelu oli houkutellut keskusurheilukentän lehtereille kuutisenkymmentä katsojaa. Palvelu pelasi ja kioskin tarjottavat tekivät kauppansa. Päivän hitti tuntui olevan mokkaruutu kyytipoikanaan kupposellinen kahvia. Säätila vaihteli ottelun aikana pilvipoutaisesta auringonpaisteeseen ja lämpötila oli noin 16 °C. Keskusurheilukentän nurmimatto oli jälleen kerran mainiossa kunnossa ja se mahdollisti näppärän pallonsiirtelyn.

Ottelu alkoi vauhdikkaan aaltoilevasti. FC Korsholm sai heti värkättyä pari puolittaista maalipaikkaa, mutta sekä laukaukset että pusku olivat vielä turhan ponnettomia. Kotijoukkue yritti heti perään edetä laitojen kautta ja sieltä löytyikin tilaa. FCK:n puolustus oli kuitenkin tarkkana ja matalat keskitykset saatiin siivottua väljemmille vesille. Vauhdikas meininki ennakoi nopeaa avausmaalia ja näin siinä kävikin. Ottelun kahdeksannella minuutilla FCK sai aikaan keskityksiä keskitysten perään eikä kotijoukkue onnistunut purkamaan painetta. Viimein Ilen kaaripallo löysi Saarelan pilvissä heiluneen päänupin ja suotuisa ohjaus toimitti nahkakuulan takakulmaan. Pallo näytti osuneen ensin hiuksiin, mistä matka jatkui korvalehden kautta olkapäähän. Tästä pallo siis vaelsi takakulmaan ja Upin kauden toinen päämaali oli tosiasia. Vanhoilla päivillä pääpelissä kunnostautunut kakkoskoutsi kommentoi tilannetta seuraavasti: "päätä saa ja pitää käyttää. Pää saa olla pilvissä, kunhan jalat pysyvät maassa. Jalkapalloahan tämä on ja päänkin käyttö on sallittu." Täytyy sanoa, että tämä oli hämmentävän filosofista pohdintaa ja vielä kesken ottelun.

Ottelu jatkui melko vauhdikkaana, joskin maalitilanteet alkoivat keskittyä entistä enemmän FC KOMU:n maalille. Riksalla ja Villellä oli paikkansa, mutta heidän laukauksensa blokattiin viime tipassa. Vartin kohdalla kotijoukkue oli pakotettu tekemään kaikki (=ainoan) vaihtonsa kapteenin vanhan vamman uusiutuessa. Jos FCK on välillä kärsinyt materiaalin kapeudesta, niin näköjään muutkin painivat saman ongelman kanssa.

Kaksikymmentä kierrosta siltä toiseksi hitaimmalta viisarilta ja peli alkoi kääntyä lopullisen tuntuisesti vierailijoille. Riksa rynnii vasemmalta ja syöttää Saarelalle. Hän vatkaa hetken ja laukoo maanuoliaisen ohi. Heti perään Riksa pommittaa voimalla hivenen ohi ja Saarela tekee saman seuraavassa tilanteessa. Toiseksi hitain viisari pyörähtää muutaman kerran lisää ja vierasjohto tuplaantuu. Kotipuolustus saa purettua pallon, mutta se jää vieraiden kakkosaaltoon. Puolustuslinja yrittää nostaa hyökkääjiä paitsioon, mutta yksi on jäänyt joukosta. Vieraiden pallollinen pelaaja havaitsee tämän ja napauttaa pyörylän Riksalle. KOMU:laisten huitoessa paitsiota Riekko kääntyy ja laukoo voimallisesti. Hänen vakaana tarkoituksenaan on irroittaa horisontaalinen maalipuu vertikaalisista ystävistään, mutta onneksi maalipuiden solmima liitto kestää ja nahkakuula kimpoaa verkon perukoille.

Kuivasta kesästä kärsivä Pohjanmaa saa hivenen helpotusta KOMU:n aloittaessa vuodatuksensa. Justin Timberlake olisi ylpeä, sillä tämän matsin aikana tuli itkettyä ainakin yhden joen verran. Peli kuitenkin kärsii kuivuudesta jonkin aikaa ja hetkeen ei tapahdu oikeastaan juuri mitään, vaan keskialueen katkonainen sekavuus on hallitsevassa roolissa.

Ensimmäisen puoliajan loppuhetkillä alkoi jälleen tapahtumaan. Kulmapotkun jälkihöyryissä Villellä oli paikka noin kolmessa metrissä, mutta hän hukkasi tuhatlappusensa ja joutui puistelemaan päätään. Kulmapotkulla kuitenkin jatkettiin ja siitä sitten ropisi. Lyhyt kulma päätyi muutaman mutkan kautta Ilelle, joka laukoi kohti alakulmaa. Maalivahti venyi hienoon torjuntaan, mutta ei onnistunut vangitsemaan palloa. Jalat maassa pitänyt pääpelispesialisti oli pippomaisesti haaskalla ja ulkosyrjätuikkaus toimitti murkulan parista metristä pömpeliin.

Heti perään KOMU:lla oli kaksikin maalipaikkaa. Ensimmäinen kuivui epäpuhtaaseen osumaan vaikeassa volley-yrityksessä ja hetkeä myöhemmin nähty pusku meni hivenen ohi maalin. Hetki oli taukoon, kun Mäkipää näki punaista. Hän kamppaili pallosta hyökkäyspäädyssä puolustajan kanssa ja molemmat tuuppivat toisiaan. Villen temppu oli niistä jälkimmäinen ja vastustajan ilmalento pieneen hipaisuun siksi komea, että tästä oli seurauksena kuukauden mittainen pelikielto.

Loppuhetket potkittiin taukoa odotellessa eikä mitään merkittävää tapahtunut. FC Korsholman taukopalaverissa päätettiin, että yritetään pitää ryhmitys ylhäällä alivoimasta huolimatta. Vaikeutetaan vastustajan pelirakentelua ja omissa hyökkäyksissä on lyhyempi matka maalille.

Suunnitelmat onnistuivat todella mainiosti toisella puoliajalla. FC Korsholm karvasi pallot nopeasti itselleen ja niitä seuranneissa tilanteissa pallonsiirtely oli maltillista ja tarkkaa. Peli pysyi välillä pitkiäkin aikoja KOMU:n alueella, kun vieraat saivat kaikki kakkospallot ja pyöritys rullasi tyylikkäästi. Alkuhetkillä oli muutama maalipaikkakin, mutta niin Upin pusku kuin Hanskan pommituksetkin jäivät tuloksettomiksi.

Kymmenisen minuuttia oli toista puoliaikaa takana, kun Juusokin joutui työtehtäviin. Hän haki näyttävällä torjunnalla pallon yläkulmasta eikä KOMU saanut kaipaamaansa kavennusta. Tunnin kohdalla Juuso varasti parrasvalot hetkeksi itselleen. Hän oli havainnut pallon sisuskalujen irronneen kiinnikkeistään ja pelipallon voivan huonosti. Hän yritti kertoa huolistaan muillekin, mutta aikansa se otti, ennen kuin muut uskoivat.

Hetkistä myöhemmin KOMU:lla oli vapaapotku hyvältä paikalta. Laukaus kuitenkin karkasi korkeuksiin ja katsomosta kajahti ilmeisesti kenttäpotkumaaliin sekoitettu "touchdown". Heti perään kotijoukkue sai aikaan pienen hässäkän, mutta tämäkin tilanne purettiin ilman sen suurempia vaikeuksia.

Peliä oli jäljellä vielä 25 minuuttia, mutta näihin tilanteisiin peli käytännössä loppui. Ottelun lopussa ainoastaan FC Korsholm sai aikaan maalipaikkoja, sillä siksi hyvin peli kulki. Hakala, Hautala, Saarela, Laiho, Lempiäinen ja Lankinen pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta aina oli jotain esteenä. Lankun yritys on maininnan arvoinen, sillä hänen kellotusyrityksensä 35 metristä oli lähellä onnistua. FC Korsholm teki kolme vaihtoakin ja uudet pelaajat pääsivät loistavasti mukaan pelitapahtumiin.

Viitisen minuuttia ennen loppua syntyi ottelun viimeinen maali. Aiemmin tuomitsematta jätetty takavyöote huomioitiin tällä kertaa ja pallo vietiin pilkulle. Riksa oli vielä vastustajan pihdeistä puuduksissa ja Kenan meni laukomaan. Pallo päätyi varmalla tavalla maalin perukoille ja Kenan jatkaa hyvää maalitahtiaan. Loppu pelailtiin pois eikä vieraatkaan onnistuneet tekemään lisämaaleja parista hyvästä paikasta huolimatta.

FC Korsholman valmennusryhmä kiteytti ottelun: "jätkät pelasivat todella hyvin". Ja näin todella kävi. Pallo liikkui nopeasti ja pallolliselle tarjottiin jatkuvasti syöttöpaikkoja. Pallonmenetysten jälkeen oltiin nopeasti riistojen perässä ja nekin onnistuivat usein todella nopeasti. Kotijoukkue oli tänään yllättävän haluton ja pehmeä. Syytä on vaikea arvioida, mutta melkoisen helpolla tänään irtosi voitto vaikeasta paikallispelistä.

FC Korsholm vetäytyy nyt ottelu- ja harjoitustauolle. Pelit jatkuvat aikanaan ja sitten ennen harjoitellaan muutaman kerran. Kevätkierros sujui ainakin tuloksellisesti mallikkaasti ja sitä samaa tavoitellaan syyskierroksella.

Tässä raportissa FCK viittaa FC Korsholmaan

FC Korsholm: Kevari, Virta, Berg Markus, Vattulainen, Lankinen (85. Rasinmäki), Lempiäinen (68. Kelmendi), Laiho, Hautala, Saarela (85. Mahdi), Mäkipää (43. ulosajo), Hakala

Maalit: Saarela 08, 38 Hakala 29 Kelmendi 86 (rp.)

dimidium facti est coepisse - KTT

 
R-studio, astu sisään!