Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
Reima - FC Korsholm 1-1 (0-0)
Mestareiden liigan finaalin toimiessa jälkiruokana oli päivän pääotteluna koitos kolmosdivarista.

Rooman jäähdyttelyottelussa katsomot oli tyylikkäästi katettu, mutta pääottelun osalta homma vietiin vielä pidemmälle. Kokkolan järjestelyorganisaatio oli kattanut koko kentän katsomoineen ja ottelu pelattiin siis sisätiloissa. Ottelun alustana oli sisätilojen tapaan tekonurmi ja FC Korsholm harkitsi hetken vievänsä maanantaiset viimeistelyharjoituksensa tekonurmelle. Lyhyen harkinnan jälkeen tämä vaihtoehto kuitenkin hylättiin ja fiilistä haettiin mielummin luonnonnurmelta. Koko talvi ja kevät on hinkattu synteettisillä alustoilla ja tässä vaiheessa kasvukautta pallotellaan ennemmin alustoista jaloimmalla.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Pallo hierottiin pääasiassa keskialueella eikä kumpikaan joukkueista saanut hallintaa itselleen. Itse asiassa koko ensimmäinen puoliaika oli hyvinkin tapahtumaköyhää pelailua ilman sen suurempia hienouksia. FC Korsholm sai aikaan yhden puolittaisen läpiajon, mutta tämä tilanne päättyi maalivahdin torjuntaan.

Toinen puoliaika alkoi samoissa merkeissä kuin ensimmäinen. Tunnin kohdalla peli vihdoin heräsi eloon kotijoukkueen onnistuttua maalinteossa. Reima sai kulmapotkun ja erikoistilanneosaaminen tuotti maalin. Maali herätti vierailijat ja mustasaarelaiset ottivat hallinnan itselleen. Hallinta ei tosin ollut mitään "yhteen maaliin"-myllytystä, mutta kuskin paikalle FCK sentään pääsi. Kymmenen minuuttia avausmaalista oli kulunut, kun vierailijat tasoittivat. Koskenniemi antoi vapaapotkun kentän sivustalta ja hän löysi oikeanlaisella paidalla verhotun pelurin maalin edestä. Kenan "kaikessa rauhassa" Kelmendi otti nahkakuulan tyynesti alas siinä viiden metrin rajalla ja tuuppasi pyörylän maaliverkon syövereihin.

Tuohon riemastuttavaan tasoitukseen päättyivät pelin maalimerkinnät ja muutenkin loppu oli melkoisen sekavaa. Kumpikaan joukkue ei totisesti kunnostautunut syöttöpelissään ja tämä tietysti esti tehokkaan hyökkäyspelin. Tasapeliä voidaan pitää varsin oikeutettuna tuloksena ja molempien joukkueiden pistetili kasvoi yhdellä. Reima jatkoi tappiottomien kotiotteluidensa sarjaa ja FC Korsholm ei puolestaan ole vielä hävinnyt otteluakaan koko sarjassa.

FC Korsholm: Väkeväinen, Virta, Vattulainen, Laiho, Lankinen (Koskenniemi 60.) (Helminen 90.), Mahdi, Mäkipää, Hautala, Lempiäinen, Hakala, Kelmendi (Suoste 75.)

Maalit: Reima 60' ja Kelmendi 70'

suum cuique - KTT
 
R-studio, astu sisään!