|
Cup-junan suistuttua raiteiltaan oli vuoro 3. divisioonan taistojen.
Särkyneitä sydämiä lähdettiin parantamaan etelä-Pohjanmaalle Ilmajoen
Kisaijoiden vieraaksi.
Tällä kertaa tarjolla oli siis vieraspeli ja tähän vieraspeliin
jouduttiin matkustamaankin. FC Korsholm on pelannut jo muutaman
vierasottelun tutulla Botniahallin ulkotekonurmella, joten
istumalihakset saivat harvinaista harjoitusta automatkailun muodossa.
FC Korsholm pyyhälsi lailla sadekuurojen halki Pohjanmaan sijaintiaan
välillä epäillen. Harjoituksenpuutteesta kärsinyt kartanlukijaosasto
oli ajoittain putoamassa kartalta, mutta pienen pähkäilyn jälkeen
määränpää löytyi.
Määränpäässä odotti uusi tuttavuus hiekkakentän muodossa. FC
Korsholm on steppaillut vuoden 2009 pelkästään synteettisillä
alustoilla, joten paluu luonnollisuuteen on vain positiivinen asia.
Äitienpäivän kunniaksi katsottiin, mitä Äiti Maalla on tarjota.
Jokainen kenttä on erilainen ja tämän ottelun alusta oli saanut
vaikutteita sekä kevätsateilta että paikallisilta
polttomoottorikulkuneuvoja käyttäviltä tilataiteen harrastajilta.
FC Korsholm oli matkassa harventunein rivein. Pelaajistosta tippui
väkeä erilaisista syistä, osalla jopa diagnosoitiin harvinainen hydro-
ja ombrofobian yhdistelmä. Lopulliseen pelaajaseurueeseen kuului 14
yksilöä ja sekoitussuhde oli 2 maalivahtia, 10 kenttäpelaajaa ja pari
pelailevaa valmennusryhmäläistä.
Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä. Kentän pieni koko ja raskaus
teki pelistä melkoista taistelupalloa, missä ei hienouksia liiemmälti
nähty. Pelin hallinta oli ehkä hienokseltaan vierailijoilla, mutta
näennäinen hierominen ei tuottanut juuri laisinkaan maalipaikkoja.
Parista puolittaisesta paikasta ei palloa saatu pömpeliin, mutta
Kisailijat näyttivät mallia. Hyökkääjä pääsi läpiajoon ja hallittu
nosto tuotti ottelun avausmaalin. Ensimmäinen puoliaika oli kaiken
kaikkiaan hyvinkin sekavaa vääntöä energiaa vaativissa olosuhteissa.
Maalipaikkoja yritettiin rakentaa puolesta kentästä lähetetyillä
säähavaintopalloilla, mitkä eivät tuottaneet mitään mainittavaa.
Joitain tilanteita saatiin aikaan myös Ilen käsittelemillä pitkänmatkan
ohjuksilla, mutta eipä niistäkään lopulta mitään vaarallista saatu
aikaan rangaistusalueen sisäisen pehmeyden vuoksi. FC Korsholman
ongelmana alussa oli etenkin etäisyyksien venyminen. Tällaisessa
väännössä pitäisi kokonaispaketti pitää kompaktina eivätkä ylemmät
linjat saisi karkailla liian kauaksi. Tiiviys oli hakusessa, vaikka
juuri siten saadaan tukea pallolliselle ja voimaa kamppailutilanteisiin.
Tauolla oli pikapalaverin paikka. Teemana oli pallokontrolli
haltuunottoineen kaikkineen. Tarkoitus oli pitää pelivälinettä
rohkeammin hallussa eikä automaattisesti luopua siitä ensimmäisellä
kosketuksella. Kotirintamalta kuului kummia, sillä joku
äärikannattajista väitti löytäneensä tiedon valtatieltä toimivan
striimin, mistä tätä ottelua pystyi seuraamaan. Tämä tieto osoittautui
vähemmän yllättävästi uutisankaksi ja vakavalla asialla leikitellyt
henkilö on jatkossa ryhmän tarkkailussa.
Toinen puoliaika sai FCK:n kannalta unelma-alun. Hannes hääräsi
laidalle ja tapojen mukaan häneltä pääsi karkaamaan... keskitys.
Nahkakuula liikkui maalia kohti vauhdikkaasti kuin kunnossa oleva
Pendolino eikä vastustajan veskari saanut liimattua hankalaa palloa.
Murkula ponnahti ylöspäin ja oli putoamaisillaan maaliviivan tuntumaan,
kun pääpelitaidoistaan tunnettu Saarela kävi hyeenamaisesti nuppaamassa
tasoituksen.
Jatkossa väännettiin taas melko tasaisissa merkeissä, kunnes
ottelun siirtyessä viimeiselle neljännekselle nähtiin ottelun
kulminaatiopiste, momentum yms. sanahelinää. Saarela napautti Riksan
vasemmalta vapauteen ja gorillaa selässään kantanut hyökkääjä päätti
kiertää kopparin. Veskari ei pitänyt suunnitelmasta, vaan kumosi
hyökkääjän eläinseuralaisineen. Ottelussa muutenkin onnistuneesti
piipannut tuomari vei pallon pilkulle ja maalivahdin esiintyminen
päättyi ulosajoon. Kypsällä iällä jalastaan sisäterän löytänyt Magnus
sijoitti pallon huomattavan ylös ja vierailijat siirtyivät
kuskinpaikalle.
Tämän jälkeen Kisailijat olivat FCK:lle helpompi vastus. Aiemmin
kovaa prässänneet ilmajokiset eivät enää ehtineet antamaan
pallolliselle painetta ja vieraiden pelaaminen vapautui. Numeroita
kaunisteltiin vielä kahdesti. Ensin Mahdi sai pallon 20 metriin ja
vasurilla lähtenyt kierteisleijapörriäinen venytti verkkoa kentän
oikeassa päädyssä. Tästä kului hetkinen ja nähtiin eläinten
vapautusliikkeen merkittävä läpimurto. Riksan selässä päivystänyt
gorilla oli pyytänyt kavereitaankin mukaan ja hyökkääjän selässä
matkasi kokonainen apinaorkesteri. Vaan eipä matkannut kauaa, sillä
Riekko nasautti maalillaan seurueelle leiman "vapaudu
vankilasta"-korttiin. Hannes vapautti eläintenystävän, joka kiersi
kassarin tuikatakseen pyörylän viivan oikealle puolelle.
Ottelu oli vaikea. Otteet paranivat toisella puoliajalla, missä on
toki syynsä ulosajollakin. Kaiken kaikkiaan voitto oli kuitenkin
ansaittu ja FC Korsholm pystyi siirtymään tyytyväisenä päivän
pääohjelmanumeroon eli saunailtaan. Plussaa annetaan vielä
kotiyleisölle, joka viitsi ajoittain huudellakin. Jalkapallo on
vuorovaikutusta, missä katsojilla on oma osansa. Ottelussa myös
palkittiin onnistujia ja FCK:n kohdalla arpa osui Riksaan. Hän sai
palkinnoksi käyräkahvaisen sateenvarjon ja oli silmin nähden otettu.
"Loppuu se märissä vaatteissa pyöriminen ja tämähän riittää kooltaan,
kun se eläinlauma sai vapautensa", kuultiin tyytyväisen hyökkääjän
sanomana.
Ensi viikolla vedetään parit treenit ja torstaina kohdataan Sporting kotikentällä.
FC
Korsholm: Väkeväinen, Virta (Lempiäinen), Vattulainen, Berg Mag.
(Suoste), Helminen, Saarela, Laiho, Hautala, Mahdi, Hakala ja Mäkipää.
Toisena maalivahtina matkassa mukana oli Lehtola.
Maalit: Saarela, Berg Magnus, Mahdi ja Hakala
Näin tällä kertaa ja tästä jatketaan. KTT kiittää ja kumartaa.
|