|
|
|
FC Korsholm - FC Kuffen 2-0 (1-0) |
Sarjapelit käynnistettiin paikallisottelulla. FC Korsholman 24 ottelun
mittainen taival Vaasan ja keski-Pohjanmaan piirien yhteisessä 3.
divisioonassa alkoi eräänä aurinkoisena keskiviikkoiltana kunnan
keskustaajaman laitamilla sijaitsevalta tekonurmelta. Avausottelu oli
pitäjänsisäinen, sillä otteluohjelman laatija asetti kaksi
mustasaarelaisjoukkuetta vastakkain heti ensimmäiseen otteluun.
Koivulahteisvieraiden talvehtimisesta ja kevätkunnosta ei ollut
ennen ottelua juurikaan tietoa, mutta tässä vaiheessa onkin tärkeämpää
keskittyä omaan tekemiseen. FC Korsholman huhtikuu on ollut
valmistautumisen kannalta repaleinen, mutta joukkueesta huokui
positiivinen vire sarja-avauksen alla. Sarjan alku tuo aina lisäkipinää
talvisen työnteon näivettämään pelimiehen mieleen ja energia pitää vain
kanavoida oikein. Ensimmäisen ottelun pitäisi olla kuin pohjalaisjoen
tukkineen jääpadon räjäytys. Talven ja kevään mittaan kerääntyneet
energiat vapautetaan hallitusti uomaansa eikä niitä päästetä leviämään
ympäröiville pelloille. Peli vyöryisi eteenpäin vuolaan virran lailla
pysyen kuitenkin pääsääntöisesti uomassaan. Pieniä töyräänylityksiä on
aina, mutta suuressa kuvassa suunnan pitäisi olla selvä.
Pelin pysyessä uomassaan, niin tarvittava liike on
itsestäänselvyys. FC Korsholman teema ottelun alla oli juuri liike.
Pelaajien ja pallon liikkuessa on peli helpompaa ja tulostakin voi
tulla. Harjoitusottelut sekä cup-ottelut ovat näyttäneet kaksi puolta
kotijoukkueesta. Välillä peli on ollut näyttävää juuri liikkeen
ansiosta ja ajoittain on seisty kuin keväinen tulvavesi pelloilla.
Liikettä auttavat laadukkaat syötöt ja niihin yritettiin keskittyä
ottelua edeltäneessä valmistautumisessa. Valmistautuminen sai hauskoja
vivahteita, kun varustevalikoima huomattiin vajavaiseksi.
Äärikannattajan kahvitauko keskeytettiin ja käsky kävi noutoretkelle.
Ensiapulaukkua ja teippiä jahdattiin kahdeltakin ovelta, mutta niin
vain ne saapuivat pelipaikalle paljon ennen alkuvihellystä.
Suunnitelmat ja teemat olivat selvillä, mutta toteutus tökki
alkuvaiheessa pahemman kerran. Kauniista auringonpaisteesta ja 8 °C:n
lämmöstä huolimatta FC Korsholman peli oli melko lailla kohmeessa.
Olisiko myöhäisellä alkamisajankohdalla ollut osuutta asiaan, sillä
siksi väsynyttä toimintaa nähtiin alussa. Kaivattua liikettä ei näkynyt
ja syötöt jäivät antamatta. FC Kuffen oli alussa terävämpi
kaksinkamppailuissa, mutta eivät hekään saaneet mitään vaarallista
aikaan. Hallinta siirtyi hiljalleen kotijoukkueelle vartin jälkeen ja
puolittaisia maalipaikkoja syntyi muutamia. Useimmat paikat olivat
laukauksia rangaistusalueen ulkopuolelta eikä avausjakson tähtäykset
olleet kohdillaan. Sekavan avauspuoliskon lopulla ottelu sai kaivatun
käänteen. FC Korsholm sai vapaapotkun 17 metristä ja pallon taakse
köpötteli kapteeni Magnus. Hän laukoi ylä- ja sivukierteisen pörriäisen
yhdellä pompulla päin veskaria, joka epäonnistui pallon
vangitsemisessa. Saarela on oppinut liukumaan katsomalla
kaapelikanavilta baseballia ja tällainen vastaopittu sekä oikein
ajoitettu matalaliito toimitti nahkapyörylän rysään. FC Korsholman
kauden avausmaali oli nähnyt päivänvalon pimenevässä arki-illassa.
Tauolla kotijoukkue yritti saada otteisiinsa ryhtiä melkoisen
vaatimattoman avauspuoliskon jälkeen. Karvausta nostettaisiin ja
peli-ilmettä yritettäisiin kaikin puolin aktivoida. Katsomon puolella
arvuuteltiin valaistuksen syttymistä, sillä auringon laskeminen
heikensi näkyvyyttä vikkelään. Ottelun 30 katsojasta muutama hylkäsi
tässä vaiheessa puupenkit ja siirtyi viettämään aikaansa jonnekin
muualle.
Jälkimmäinen puoliaika alkoi kotijoukkueen komennossa, joten
taukopalaveri oli tällä kertaa ilmeisen onnistunut. Jo toisella
minuutilla Mäkipää pääsi kokeilemaan roikottamisen iloa, mutta pallo
karkasi yli maalin. Kahta minuuttia myöhemmin Laiho pääsi viuhuttamaan,
mutta pallo karkasi hivenen yli maalin tälläkin kertaa. Kentän
olosuhdevastaava päätti palkita alkurynnistyksen sytyttämällä valot ja
hetken suristuaan nuo kirkkaudenlähteet valaisivat jatkuvasti
piristyvää taistelua. Olisivatko valot häikäisseet vierasjoukkueen
puolustajan, joka kolasi Hautalan kumoon kuin talven viimeiset
lumirippeet minuutti edellisestä tilanteesta..? Ottelussa sangen
kelvollisesti onnistunut tuomari ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa
mitään väärää ja peli sai jatkua.
Vieraat pyristelivät pois ahdingosta ja saivat aikaan painetta
tunnin kohdalla. Kuffen sai aikaan parikin maalipaikkaa ensimmäisen
niistä syntyessä aivan vahingossa. Vasen laituri lähti keskittämään ja
pallo otti omituisen lentoradan kohteenaan maalin takayläkulma.
Kotiveskari Väkeväinen oli kuitenkin hereillä ja pääsi tippaamaan
pallon kulmaksi. Hetkeä myöhemmin oikea laituri eteni päätyyn ja
pamautti maanuoliaisen takaviistoon. Ensimmäisen tilanteeseen tullut
koivulahtelainen päästi pallon jaloistaan ja seuranneelle sentterille
avautui mahtipaikka 14 metriin. Tuikkaus karkasi vasemmalta ohitse ja
FC Korsholm sai pitää johtoasemansa.
Tästa jatkettiin sekavissa merkeissä. Molemmat joukkueet
suorittivat vaihtoja hakiessaan lisävirtaa kentälle. Kotijoukkue sai
paikanpuolikkaan Lempiäisen laukausta seuranneesta kulmasta. Pallo
päätyi Laiholle tykitettäväksi, mutta puolustus putsasi veskarin
pomputtaman vaaratilanteen. Vartti ennen päätöstä FC Korsholm iski
toisen maalinsa. Saarela napautti vastustajan purkupallon suoraan
ilmasta keskustaan Hautalalle. Hän eteni hetken matkaa, mutta totesi
juoksentelun turhaksi 30 metriä ennen maalia. Fysiikan lakeja uhmannut
pommi lähti lapikkaasta räjähtävällä voimalla ja päätyi maalin oikeaan
alakulmaan. Kotijoukkueen kannustusjoukot haukkoivat ihastuksesta
henkeään vierasfanien puolestaan mykistyessä pelitilanteen saamasta
vakavasta käänteestä.
Vieraat hermostuivat takamatkan pitenemisestä ja ottivat lyhyen
ajan sisään kaksi varoitusta. Ensimmäinen tuli väkivaltaisesta pelistä
ja toinen käsien käytöstä läpi rynnineen pelaajan pysäyttämisessä.
Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Korsholm rakenteli
viimeisen paikkansa keskityksen kauttaoikealta laidalta . Vaihdosta
tullut Kelmendi pääsi puskemaan, mutta nuppaus karkasi etukulman
ylitse. Lisäajalla Koivulahden ylpeys kehitti vielä hurjan paineen
kotimaalille. Kulmapotkut seurasivat toisiaan ja useita laukauksia
jouduttiin blokkaamaan uhrautuvalla asenteella. Kolmen lisäminuutin
jälkeen ottelu koki päätöksenä ja FC Korsholm avasi kauden puhtaalla
kotivoitolla.
FC Korsholm oli parempi ja sai aikaan enemmän paikkoja. Täysin
tyytyväinen esitykseen ei kuitenkaan voi olla, sillä peli oli välillä
pahasti jumissa. Tarkemmat analyysit tehdään joukkueen sisällä ja
ongelmakohtiin pyritään löytämään ratkaisut. Tästä on kuitenkin hyvä
jatkaa sarjaa ja cup-marssia kohti Helsingin loppuhuipennusta
suurkaupungin kirkkaissa valoissa.
Yksihenkinen ja välillä yksimielinen raati palkitsee tällä kertaa
kunniamaininnalla maalivahti Jonne Väkeväisen. Nollapeli on aina
nollapeli ja tänään siihen vaadittiin muutama näpäkkä torjunta.
Nollapelin herkkua ei olekaan ollut tarjolla tämän vuoden
harjoitusotteluissa eikä cup-matseissa, joten se tuntuu erityisen
maistuvalta sarjan avausottelussa.
FC Korsholm: Väkeväinen, Virta, Vattulainen, Berg Magnus (Berg
Markus 76'), Koskenniemi, Mahdi (Kelmendi 72'), Hautala, Laiho,
Saarela, Hakala (Kotilainen 87'), Mäkipää (Lempiäinen 64')
Maalit: Saarela 42' ja Hautala 77'.
KTT on tarinansa kertonut. Iloista vappua kaikille!
|
|