Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
Puheenjohtajan terveiset kauden päätyttyä
FC Korsholm asetti kauden 2008 tavoitteeksi, että edustusjoukkue nousee kakkoseen. Edustusjoukkue sijoittui kolmosessa kolmanneksi, mutta sai kakkosen nousukarsintaan paikan Öja-73 luovuttua karsintapaikasta. Nousu kakkoseen oli lähellä, mutta Virkiä vei nousupaikan viime hetken maaleilla keskinäisessä ottelussa. Onnittelut Virkiälle. Avainpelaajien loukkaantuminen kauden loppupuolella oli pääsyy siihen, että nousutavoitetta ei saavutettu. Kakkosjoukkueessa, FC Korsholm Young Boys, peluutettiin aiempaa enemmän junioripelaajia ja kakkosjoukkue sijoittui vitosessa kuudenneksi.  Kutosessa pelannut kolmosjoukkue, joka koostui vanhoista konkareista ja B-junioreista, sijoittui toiseksi lohkossaan.  P17-pojat sijoittuivat kakkosdivisioonassa neljänneksi.  Seuralla oli myös  45-vuotiaiden ikämiesjoukkue, joka voitti sarjansa.

Kesäkuussa ja elokuussa seura järjesti kolmipäiväisen jalkapallokoulun enlantilaisen Soccer Star Scheme -järjestelmän mukaan. Koulun veti Kris Huckstepp edustusjoukkueen pelaajien kanssa. Kouluihin osallistui 40 poikaa ja tyttöä.

Kiitän seuran puolesta kaikkia pelaajia, seuratyöntekijöitä ja sponsoreita. Kauden päättäjäiset pidetään ravintola Syndikuksessa lauantaina 15.11 klo 17:00.

 
R-studio, astu sisään!