Virkiä - FC Korsholm 4 - 3 (2 - 1)
FC Korsholm oli kiinni nousussa aina 88 minuutille saakka, jolloin vierasjoukkue tasoitti itse pelin 3-3 lukemiin epäonnisella omalla maalilla sivurajaheitosta.
Ottelu oli melkoisen kaksijakoinen. Virkiä vei ensimmäistä puoliaikaa selkeämmin Korsholman ottaessa vastaan ja toisella puoliajalla taas vierasjoukkue oli täydellisesti niskan päällä.
Vierailijat siirtyivät 15 minuutin kohdalla johtoon, kun sairastuvalta uudelleen henkiin herännyt Rami Louke vei Korsholman läpiajon päätteeksi 0-1 johtoon.
Virkiä otti maalin jälkeen hieman otetta pelistä ja teki varsin nopeasti luvuiksi 2-1 hieman helposti. Ensimäinen maali näki päivänvalonsa vajaan puolen tunnin pelin kohdalla Korsholm-puolustuksen haparoitua pallon Virkiä-kärjelle ja oikealta sivulta edennyt puolittainen läpiajo päätyi onnekkaasti ihmeellisten flipperpomppujen ja osumien jälkeen verkon perukoille.
Toinen maali tuli melkoisen nopeasti tämän jälkeen , kun vaarattoman näköisestä tilanteesta Virkiä-kärki roikutti pallon maalin perukoille sivurajan tuntumasta.
Virkiä oli selkeästi niskan päällä ensimmäisellä puoliajalla ja Korsholm ei tahtonut päästä käynnistelemään omaa peliään juuri lainkaan. Muutamia paikkoja joukkue loi siitä huolimatta, mutta varsinaisiin tuhannen taalan paikkoihin ei päästy. Hyvä tilanne pedattiin Tero Saarelalle noin viiden metrin kohdille maalista, mutta mies liukastui epäonnisesti juuri viritellessään pyssyään laukauksen merkiksi.
Toinen puoliaika olikin sitten Korsholman tiukkaa takaa-ajoa ja myllytystä. Kotijoukkue oli melko lailla hätää kärsimässä ja pelaavasta Virkiästä ei olut tietoakaan toisella jaksolla. Keskikentällä Mentor Dreschaj ja Alban Shkreta pyörittivät peliä varsin mukavasti ja laidalla pelanneet Tero Saarela ja flunssaisen kapteeni Rasinmäen toisella puoliajalla korvannut Marcus Bärden pääsivät hyvin nousemaan. Myös vasemman puolustajan tontilla pelannut Magnus Berg väläytteli moneen otteeseen vaarallisia nousuja ja pääsikin keskittämään useamman kerran kaaripalloja Virkiämaalille.Polvivaivainen Tom Koskenniemi ei jäänyt nousuissaan pekkaa pahemmaksi, vaan oli myös tiukasti tukemassa hyökkäyksiä ja vierailjoiden peli olikin aika ajoin todellista koko joukkueen hyökkäämistä.
Puolustuksessa Mats Forsin edessä pelanneet Tom Koskenniemi, Jonas Eriksson, Marko Suoste ja Magnus Berg olivat ohittamattomia ja peli olikin äärimmäisen oivasti hallussa.
Runsaan 70 minuutin pelin jälkeen Korsholm tekikin sen odotetun. Iavn Metanov sai pystytsyötön 16 sisälle upeasti Alban Shkretalta ja mies löysi kuin löysikin etutolpan ja Virkiän veräjänvartijan välistä tilaa ja tasoitus oli tosiasia. Tilannetta edelsi Korsholman julmettu syöttömylly ja maali olikin todellinen pelimaali.
Eikä aikaakaan kun Korsholm siirtyi johtoon, maalintekijänä jälleen Metanov. Palloa pelattiin taas pitkät tovit Virkiän puolustusalueella, Alban Shkreta pelasi pystyyn rangaistusalueen rajalle Loukelle, tämä jatkoi laitaan "Närpiön Ronaldolle" ja lopulta edellä mainittu Marcus Bärden pääsi keskittämään vasemmalta laidalta tiukan laakapallon boksiin ja pienen sähellyksen jälkeen irtopalloon pääsi ensimmäisenä päineen Metanov ennen Virkiän maalivahdin nyrkkejä. 2-3!
Tämän jälkeen vierailijoilla ei ollut mitään kiirettä hyökätä ja joukkue siirtyikin puolustamaan omaa maaliaan. Virkiä yritti viljelä pitkää palloa aktiivisesti Korsholman puolustuslinjaan, mutta tuloksetta. Kerran tosina Virkiäkärki päsi onnekkaasti pyörähtämään maalintekosektorille, mutta Mats Forsin upea torjunta piti lukemat edelleen Korsholman eduksi.
Peli näytti jo erittäin vahvasti päättyvän Korsholman eduksi, mutta toisin kävi. Virkiä sai 88 minuutin kohdalla sivurajaheiton läheltä kulmalippua, heitto lähetettiin pitkänä maalille ja kuten niin monesti tässä ottelussa, oli Korsholmpuolustus pääpalloissa jälleen rautaa. Pääpallo voitettiin suvereenisti ns. 100-0, mutta kaikkien harmiksi ohjaus lähti taaksepäin ja pienen pienestä kulmasta peliväline onnistui kiertämään itsensä Forsin yli aina yläkulmaan saakka.. Tunnelma oli todella uskomaton..kuinka näin huonoa tuuria voikaan olla..Virkiä juhli Korsholman suurta epäonnea -yleisö sai todellakin sitä mitä oli tullut hakemaan. ainakin jos oli Virkiän kannattaja..
Korsholm yritti vielä pelata viimeiset minuutit upporikasta ja rutiköyhää nostamalla lähes kaikki miehet ylös ja muutaman minutin yliajan jälkeen Virkiä pääsikin vielä ylivoimahyökkäyksen päätteeksi kaunistelemaan loppunumeroiksi 4-3..
Nousu jäi siis harmittavan lähelle, mutta urheilu on välillä tällaista.. Onnittelut Virkiälle noususta.
|