Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
Korsholm hallitsi ja loi tilanteita, Sporting teki maalit

FC Korsholm 1 - 3 (0 - 1)

Lauantain kärkikamppailussa nähtiin järjettömän paljon maalipaikkoja, 4 maalia ja kotijoukkueen tappio hallinnasta huolimatta. Sporting pelasi järkevästi, mutta oli myös äärimmäisen onnekas.

Korsholm loi tilanteita tasaisesti koko ottelun ajan. Yleisö oli myös yhtä lailla tuskainen tasaiseen tahtiin koko 90-minuuttisen ajan. Palloa ei saatu maaliin ei sitten mistään. Huvittavinta kai olikin, että kotijoukkue ei onnistunut tinttaamaan nahkakuulaa verkon perukoille mistään kohdasta rangaistusaluetta, mutta Metanovin kaukolaukaus n. 40 metristä sitten löysi tiensä tolppien väliin.

13 minuutin kohdalla Korsholmalla oli hyvä puskutilanne,kun kärjessä viilettänyt Metanov pääsi puskemaan nahkakuulaa Alban Shkretan keskityksestä. Ei tulosta.

17 minuutin kohdalla Sporting väläytti, kun Kalle Simons pääsi kokeilemaan kutiaan - tällä kertaa hieman takatopan ohi.

25 minuutilla Tony österåker nousi loistavasti vasemmalta laidalta ja lähetti hyvän kierrepallon boksiin Marcus Bärdenin päähän. "Bärran" pusku suuntautui kuitenkin oikealta ohi.

26 minuutin kohdalla kotijoukkue sai kylmää vettä niskaansa kesken vahvan hallintajakson, kun Peter Grannas pääsi hieman onnekkaasti tuikkaamaan pallon kotijoukkueen maaliin Marko Suosteen ja Mats Forsin estelyistä huolimatta.

Kotijoukkue ei tästä kuitenkaan lannistunut vaan jo minuuttia myöhemmin toisena kärkenä viilettänyt Marcus Bärden oli päästä puolittaiseen läpiajoon, mutta linjan taakse syötetty pallo ei pomppinut onnellisten tähtien alla miehen lapikkaaseen.

Puolen tunnin kohdalla Korsholmalla oli jälleen todellinen loistopaikka, kun oikeana laiturina pirteästi viilettänyt kapteeni Rasinmäki pääsi koittamaan tiukkaa laukausta n. 10 metristä kohti oikeaa alanurkkaa. Sportingin veräjänvartija venyi todelliseen paraatipelastukseen saatuaan käden juuri ja juuri väliin kyseisestä alakulmasta.

34 minuutti kellossa ja Rasinmäki purjehti jälleen poikittain pitkin rangaistusalueen rajaa ja tiukka veto kohti maalia. Ainoa merkintä laukaus kohti maalia ja torjunta.

Kesken hyvän hallinnan oli Sporting jälleen iskeä, kun Grannas pääsi läpiajoon. Mats Forssin loistava jalkatorjunta ainoastaan esti maalin synnyn.

36 minuuttia pelattuna ja Metanov pääsi kiertämään boksissa eteen juosseen puolustajan, oli täysin avopaikassa enää maalivahti edessään, mutta viimeistely hieman ontui jälleen laukauksen lähtiessä suoraan kohti veräjänvartijaa. Pallo purettiin Spotingin puolustuksen toimesta väljemmille vesille, itse asiassa suoraan Korsholman laitapakkina hyvin esiintyneelle Magnus Bergille, joka lähetti saman tien keskityspallon boksiin. Sportingin maalivahti lähti katkaisemaan keskitystä ja ensimmäisenä palloon pääsi kuitenkin Metanov, jonka pusku suuntautui tyhjästä maalista hieman ohi..

40 minuutin kohdalla Österåker pääsi jälleen keskittämään loistavasti rangaistusalueen sisään vasemmalta laidalta ja n. 10 metriin tipahtanut pallo löysi täysin vapaaksi unohdetun Metanovin, joka kaikkien suureksi epäonneksi veti loistopaikasta hutipotkun volleystä.

Toinen puoliaika yhtä epäonninen

48 minuutin kohdalla kotijoukkue oli taas maalipaikassa, kun Metanov pääsi koittamaan hyvää laukaustaan tuloksetta.

52 min. kohdalla Sportin väläytti jälleen yks kaks -yllättäen, kun Grannas pääsi läpiajoon paitsioansan petettyä. Mats Fors pääsi peittämään läpiajoa sen verran hyvin, että Grannaksen sijoitus meni pari metriä maalin ohitse.

55 minuutin kohdalla Tony Österåker pääsi koittamaan laukaustaan hyvän kuvioinnin päätteeksi hieman tolpan ohitse.

59 minuutin kohdalla loistavassa maalitilanteessa oli jälleen kerran Metanov. Bärden liikkui ovelasti puolustuslinjan taakse, lähetti saman tien kierteisen keskityksen toppareiden taakse rangaistuspilkun kohdalle Metanoville, joka pamautti epäonnekkaasti volleyn paraatipaikalta ohi maalin. Yleisö huokasi syvään..

61 minuuttia pelikellossa ja palloa pelattiin Sportingin puolustuksen keskelle 16-alueen rajalle Rasinmäelle, tämä käännähti ovelasti päästen avopaikkaan. Hyvä laukaus ohi voimattoman vastustajan maalivahdin pamahti tietysti sisätolppaan ja lirui siitä vierasjoukkueen puolustukselle.. 

Kesken järjettömän myllytyksen tapahtui se, mitä aina yleensä tapahtuu. Kun et itse tee, niin vastustaja tekee.  Mats Fors pääsi katkaisemaan Sportingin puolittaisen maalintekoyrityksen rangaistusalueen rajalta, tuli lähettäneeksi torjuntapotkunsa suoraan puoleen kenttään epäonnisesti Kalle Simonsin jalkaan, joka luonnollisesti onnistui kiskaisemaan pelivälineen suoraan vastapalloon vaikeasta asennosta  tyhjänä  odottaneeseen Korsholm-maaliin..

Toisen maalin jälkeen Sporting sai hieman enemmän otetta pelistä ja pääsi muutamaan "läheltä piti" tilanteeseen. Myös Fors joutui venyttämään itsensä jalkatorjunnalla pallon eteen 70 minuutin kohdalla.

73 minutin kohdalla Sporting sai jälleen kovin onnekkaan maalin, kun Simons iski päivän toisen osumansa vapaapotkusta. Rangaistusalueen reunalta lähetetty vapaapotku osui Korsholman muuriin, muutti siitä täysin suuntaa ja pomppi verkon perukoille vastakkaiseen kulmaan mihin Fors oli lähtenyt.

Maalin jälkeen Korsholm piristyi jälleen pelaamaan ja Rasinmäen tilalle vaihdettu Temaj lähetti päätyrajalta loistavan keskityksen maalin eteen n. 5 metriin, johon vauhdilla rynnännyt Metanov pääsi päineen. Viimeistely ei ollut kuitenkaan kohdillaan ja pusku pomppi voimattomana Sportingin maalivahdin syliin.

78 minuutin kohdalla nähtiin sitten se odotettu kotijoukkueen maali, kun Metanov tosiaan pamautti kaikkien hämmästykseksi pallon verkon perukoille 40 metristä! Pelivälinettä ei saatu sisään etäisyyksiltä 3-16 metriä, joten Ivan päätti kokeilla hieman kauempaa. Ja menihän se maaliin! Veto olikin melkoisen uskomaton, kova tykki suoraan oikeaan yläsivuverkkoon, olisi kelvannut varmasti mille tahansa Euromaalilistalle.

81 minuutin kohdalla Sportingveskari oli jälleen kovilla, kun mies joutui venymän tiukkaan torjuntaan Suosteen pamauttaessa yhtä tiukan kudin kohti alanurkkaa. Pari minuuttia edellisestä oli kotijoukkue taas loistopaikassa, kun Bärden lähetti loistavan keskityksen maalin eteen vapaaksi jääneelle aisaparilleen. Metanov hieman taisi aristella päätään ja vanhaa vammaansa -eikä uskaltautunut tuikkaamaan pelivälinettä maaliin ajatteluvälineellään. Yleisö oli tässä vaiheessa jo purrut kyntensä loppuun.

Muutama minuutti ennen päätösvihellystä oli Österåkerilla vielä loistotilaisuus kaventaa peliä , mutta laukauksen edessä oli jälleen Sportingmaalivahti, kuinkas muutenkaan.

Tähän päättyi peli ja Sporting nappasi pisteet matkaansa. Vaikka tappio tulikin, oli Korsholman ilme loistava. Joukkue loi valtaisan määrän maalipaikkoja ja jaksoi taistella ja pelata koko 90-minuuttisen loistavasti. Tänään ei ollut vaan onni myötä.

Mahdollinen karsintapaikka karkasi tappion myötä ikävän kauas olettaen että Öja hoitaa oman pelinsä, mutta vielä on sarjassa 6 pistettä jaossa ja mietitään sen jälkeen tilannetta uudestaan.

Seuraavana vastassa viikon kuluttua lauantaina IK.

 

 

 

 
R-studio, astu sisään!