Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
Reima jäi nuolemaan näppejään

Reima 2 - 4 FC Korsholm (2 - 1)

Kokkolassa nähtiin melkoinen peli-ilta, kun Korsholm kävi nappaamassa tärkeät vieraspisteet. Pisteet tulivat melkoisen kalliiksi ainakin mieskadon osalta, kun maalivahtiosaston Tuomela ja hyökkääjäpuolen Louke lähtivät ottelun alkuvaiheilla ambulanssikyydillä sairaalaan Reiman kovaotteisen pelin seurauksena.

Ottelu alkoi hieman tunnustellen ja alkuvaiheilla kummankin joukkueen peli oli hieman hermostunutta. Peli alkoikin rullata sitä paremmin, mitä enemmän minuutteja pelikelloon saatiin vaihdettua. Alusta asti kävi selville, että kotijoukkueen peli on vahvaa taistelua ja fyysistä peliä ei kaihdeta.

Alkuminuuttien aikana sattuikin ensimmäinen ikävä episodi, kun maalivahti Tuomela lähti peittämään rangaistusalueen kulmaan kotijoukkueen hyökkääjän puolittaiseksi karannutta läpiajoa ja varsin myöhään tilanteeseen tullut hyökkääjä taisteli itsensä  palloon jalkapohja edellä törmäten pahannäköisesti veräjänvartijaan.

Tuomela sai vastustajan jalkapohjan napit pahasti polveensa ja joutui jättämään välittömästi kentän. Tilanne oli hieman epäselvä, mutta tuomari ei  puuttunut otteisiin millään tavalla ja antoi pelin jatkua.

Maaliin Tuomelan tilalle asteli Mats Fors esiintyen loistavasti.Esitys olisi voinut tosin olla miehen osalta epävarmempikin, koska veräjänvartijan piilolinssit olivat jäädä vaasaan. 

Hetki tästä iski kotijoukkue avausmaalin vasemmalta tulleen keskityksen johdosta, jossa pallo jäi elämään rangaistusalueelle ja pyörylä siirrettiin muutamasta metristä verkon perukoille epäonnisen sählingin seurauksena.

Peliä pelattiin muutama minuutti eteenpäin ja kotijoukkue iski jälleen. Korsholm oli päästä läpiajoon toisessa päässä, Reiman toppari sai purettua kuitenkin pallon laitaan, siitä nopea tuikkaus keskelle, josta jatko päällä Reiman hyökkääjälle läpiajoon ja varma viimeistely.. Tuntui, että kyseessä oli todella musta viisiminuuttinen ja Korsholmalla epäonnea jälleen matkassa..

Korsholm sai tämän jälkeen luotua hyvän näköisiä hyökkäyksen alkuja, mutta varsinaisiin tuhannen taalan paikkoihin ei päästy.

Korsholm oli jälleen hieman uudessa miehityksessä, kun toppariosastolle oltiin saatu kovan luokan vahvistuksena Marko Suoste, laitalinkiksi oli nostettu akillestaan potenutta Tero Saarelaa korvaamaan kapteeni Rasinmäki ja hyökkäyksessä luuti loistavasti tilanteita juoninut Marcus Bärden., joka korvasi pohjevammaista Blomqvistiä ja Bulgarian reissulla olevaa Ivan Metanovia. Ja loistavasti sen tekikin.

Oikeana puolustajana nähtiin Magnus Berg, vasemmalla Tom Koskenniemi ja toisena topparina Joonas Eriksson. Keskikentällä peliä pyörittivät Alban Shkreta ja Mentor Dreschaj ja vasempana linkkinä Tony Österåker. Kärjessä Bärdenin aisaparina viuhui Louke, mutta ambulanssireissu koitti miehen kohdalle puolen tunnin pelailun jälkeen ja kentälle asteli kuuluisa Karperön kuningas, Liman Temaj.

Korsholm pääsi myös peliin mukaan maalien valossa noin puolen tunnin kohdalla, kun pallo pelattiin nopeasti puolustuksesta keskelle Bärdenile, tämä vapautti Louken läpiajoon loistavasti yhdellä kosketuksella ja mies viimeisteli varmasti pitkän kuljetuksen päätteeksi puolustajan ensin hassuttettuaan.

Hetki tästä sattui illan toinen ikävä episodi, kun puolittaiseen läpiajoon pelattu Louke eteni rangaistusalueen sisään, laukoi ja sai sen jälkeen järjettömän myöhästyneen taklauksen vasempaan nilkkaansa.

Suoraa huutoa kuultiin ja nähtiin Ykspihlajan kentällä noin viiden minuutin ajan. Peli oli keskeytettynä noin varttitunnin ajan, kunnes ambulanssi oli viimein saanut miehen pois kentän pinnalta sijoiltaan retkottavan nilkkansa kanssa..Louken pelit loppuivatkin tältä kaudelta Ykspihlajan kentälle. 

Mitä taas kertoo tuomarin työskentelystä se, että tilanteesta ei tuomittu minkäänlaista jälkiseuraamusta kortin tai rangaistupotkun muodossa, on todellinen ihme.

Tämän jälkeen tilanteet pelistä ovat enemmän tai vähemmän toimituksen osalta epäselviä, lopputulos taasen ei!

Korsholm oli vääntänyt lopussa itsensä rinnoille ja mennyt vielä kahdella maalilla ohitse! Maalintekijöinä olivat kunnostautuneet Dreschaj, Bärden ja Österåker! Kerrassaan mahtava nousu ja loistava osoitus jälleen joukkueen loistavasta venymiskyvystä!

Kapteeni Rasinmäen motivoiva puhe puoliajalla kovasta taisteluhengestä oli ladattu alitajuntaan ja nousu kahden maalin takaa-ajoasemasta aivan loistava saavutus! Vierasjoukkueen kopista kantautunut vastustajan joukkojen ripitys pelin jälkeen taasen kertoi siitä, että kotijoukkueen esitys ei miellyttänyt täysin kaikkia osapuolia.

Hämmennystä herätti myöskin erillisellä autokyydillä ottelusta kotiin saapuneen Petri Tuomeln eväsmustikkakeiton kohtalo, joka jäi bussiin. Mustikkakeitto oli juotu. Soran Moradia epäillään.

Seuraavana vuorossa jälleen tiukka ottelu, kun 3.9 Korsholman vastustajaksi saapuu sarjaa johtava Virkiä.

Toisella puoliajalla 

 
R-studio, astu sisään!