Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
Korsholm tuhlaili paikkoja, Öja vahvempi

Öja-73 - Korsholm 3 - 1 (3 - 1)

FC Korsholm kävi kääntymässä kolmosen kovimman joukkueen kotiluolassa, tuhlaili paikkoja oikein urakalla ja lähti kotimatkalle sekavissa tunnelmissa tappio niskassaan.

Otteluun saattiin perinteinen salama-alku, kun Öja iski 15 ensimmäisen minuutin aikana 2 maalia Korsholman lievän nukahtelun seurauksena. Korsholm oli hieman hukassa varsinkin pelin alun ajan ja Öja pyöritti näyttävästi palloa ties monenko liiga -ja divarijyrän voimin.

Korsholman miehitys oli mennyt edellisestä pelistä kovaksi uusiksi, kun erinäisten syiden vuoksi avauksesta oli poistunut kapteeni Rasinmäki, keskikentän Dreschaj, Österåker ja Saarela ja toppariosaston Bärden, mutta tilalle oli saatu luonnollisesti kivenkovat paikkaajat.

Vasempana puolustajana pelasi Emiraattien vahvistus - hälyttävän ruskea Jukka Lankinen, miehen yläpuolella oikeana laitalinkkinä aamuveryttelyä käsilihaksilleen pikkuveljeään nostellen tehnyt Soran Moradi, vasemmassa laidassa huikaisevan debyytin esittänyt Ivan Metanov, toppariosastolle jälleen palannut Jonas Eriksson ja keskikentällä sisukkaasti polvivammastaan huolimatta taistellut Tobias Lempiäinen.

Muilla pelipaikoilla nähtiin seuraavat pelaajat: Maalissa Tuomela, vasempana laitapuolustajana Koskenniemi, toisena topparina kapteenin hikinauhaa kantanut Berg, keskellä Alban Shkreta, Blomqvist ja kärjessä Louke. Toisella puoliajalla kentällä nähtiin myös hyvin taistelleet Kujtim Shkreta, Denis Abazov ja Atte Kotilainen.

Kavennus nähtiin pian Öjan maalien jälkeen, kun alhaalta puolustuksesta oikealle laidalle Soran Moradille pelattu pallo keskitettiin rangaistusalueelle Loukelle, tämä kääntyi ja tiputti pelivälineen taustalta juosseelle Ivan Metanoville, joka teki siis äärimmäisen upean debyytin julmetun pitkän poissaolon jälkeen ja mali oli myös vähintään yhtä onnistunut. Hallittu sijoitus vasempaan alakulmaan lähietäisyydeltä oli ns. kliininen viimeistely.

Tästä muutama minuutti ja Korsholm oli enemmän kuin lähellä tasoittaa pelin. Louke ajoi oikealta laidalta kohti rangaistusaluetta, syötti topparien väliin nousseelle Alban Shkretalle, tämä kiersi maalivahdin ja edessä oli tyhjä maali. Varmaa maalia ei kuitenkaan nähty, kun sijoitus kohti tyhjää rysää jäi hieman liian hiljaiseksi pitkällä nurmella ja Öjan puolustus purki pallon kohti sivurajaa, tietenkin maaliviivalta.

Laidassa Ivan Metanov sai kuitenkin pallon vielä itselleen, pelasi sen takaisin rangaistusalueelle Loukelle, tämä hassutti puolustajan päästen maalivahdin kanssa nokikkain, sijoitti varmasti takanurkkaan ainoastaan huomatakseen, että pallo kolahti takatolppaan, jatkoi siitä kalkkiviivaa pitkin toiseen tolppaan ja jälleen puolustuksen purettavaksi. Korsholman fanijoukko kiljui pettymystään. 

Kuten niin monesti käy, tuosta samaisesta purkupallosta pallo pelattiin Korsholman puolustusalueelle, vastustajan röyhkeä nousu laidasta, pallo luukulle ja pömpeliin. Vierasjoukkueen miehityksessä, vaihtopenkillä ja fanijoukoissa taidettiin nähdä ja kuulla muutama silmän valkuaisen revähtymä. 

Korsholm ei kuitenkaan luovuttanut takaa-ajoa tähän, vaan jatkoi tiukkaa vääntöään. Loistopaikkoja nähtiin jälleen, kun puolustuksesta pitkänä pelattu pallo saavutti rangaistusalueen rajalla pääpalloon kaksimetrisen miehen egolla varustetun Niklas Blomqvistin, tämän ohjaus löysi linjan taakse loistavasti liikkuneen Metanovin ja tämä pääsi koittamaan maalintekoa maalivahdin kanssa. Parista metristä lähetetty volleysivallus vain jäi jollain ihmeellä Öjan Väinämön näppeihin. Miehen ulkonäkö oli David Seamanin tasoa ja niin oli myös kyseisen pelin torjunnatkin.

Seuraava loistopaikka tarjottiin Soran Moradille, joka pääsi pyssyttämään kulmapotkusta noin parista metristä sydämensä kyllyydestä kohti tolpien välitysaluetta. Pitkät työvuorot kebabravintolassa olivat ilmeisesti sisuunnuttaneet miehen tarjoilemaan infernaalista rintapotkuaan. Tolpalla seissyt Öjan puolustaja halusi päästä alta pois, mutta ei Öjan suureksi onneksi ja Korsholman epäonneksi ehtinyt alta pois torjuen pallon. Miehen vatsanahkaan paloi kuulopuheiden mukaan selvä Selectin logo.Uskomaton pakoreaktiotorjunta näytti osuvan ennen vatsaan päätymistään tolppamiehen käsiin, mutta kovasta protestoinnista huolimatta tuomarikolmikko ei ainakaan kyennyt tätä dokumentoimaan. 

Tuhlailua myös toisella puoliajalla 

Toinen puoliaika alkoi vauhdikkaassa Korsholman myllytyksessä ja heti puoliajan alkuun nähtiin todellinen tuhannen taalan paikka. Puolustuksen Lankinen pelasi pallon 16 rajalle Loukelle, tämä käännähti puolustajasta ympäri päästen rehelliseen läpiajoon. Vastassa oli maalivahti Väinämö, tämä pelattin maihin sivulta juosseen puolustajan tavoin, edessä oli enää tyhjä maali ja tässä tuli jällen esille tyhjään maaliin osumisen vaikeus. Soran Moradin lupaama ilmainen Iskenderateria kebabravintolassa mahdollisesta maali-iloittelusta kai pyöri miehen mielessä laiheliinin pamauttaessa nahkakuulan iloisesti yli maalin. Öjan kentällä kuultiin todella kovaääninen ruma sana, jonka jopa pätuomari hyväksyi vallitsevasta nollatoleranssista kiroilun suhteen. "Olisin itsekin kiroillut tuossa tilanteessa" -oli tuomarin viesti Korsholman kärkimiehelle.

Öja ei villiintynyt aivan samanlaisen tempoon ja pallon pyörittelyyn kuin ensimmäisellä puoliajalla ja vierasjoukkueella olikin hyviä tilanteenrakenteluita toisella puoliajalla.

Loistopaikka nähtiin jälleen noin 60 minuutin kohdalla, kun vasemmalla laidalla pallon  kanssa rangaistusalueelle murtautunut Ivanov pelasi pyörylän takaviistoon Loukelle, tämä käännähti irti puolustajasta ja lähetti vihaisen tykin kohti takakulmaa. Öjan puolustaja torjui pallon upeasti räpyläkädellään estäen näin varman maalin, tuomarin tuomio tilanteesta oli kovin outo. "-No sehän pelattiin käteen!" Aivan. Eli kun pallo potkaistiin kohti Öjan maalia n. 8 metristä, puolustaja esti maalin seistessään n. viidessä metrissä kädellään, joka oli selkeästi irti vartalosta ja tuomio on edellä mainittu, mitä tilanteesta pitäisi ajatella? Öjan puolustaja vielä myönsi kopanneensa pallon kädellään ja odottaneensa tilanteesta rankkua, jota ei siis koskaan nähty.. Noh, mitäpä pienistä.

Sekamelskaa seurasi vielä todellinen vaaratilanne, kun kaiken pyörimisen jälkeen kuula juonittiin Alban Shkretalle n. 7 metriin, tämä kiskaisi maalin edestä julmetun kanuunan kohti takanurkkaa ainoastaan tipputtaakseen silmänsä Väinämön torjunnan edessä. Itse asiassa torjunta/venytys oli sen verran käsittämätön, että kaikki fysiikan lait taisivat mennä uusiksi tuolla hetkellä. Jopa linnut lopettivat laulamisen hetkeksi Öjan kentän liepeillä.

Ikävä menetys Korsholman osalta koettiin hetki tästä, kun Metanov väänsi laitahaastossan nilkkansa ja joutui jättämään kentän. 

Hetki tästä oli Korsholmalla jälleen tuhannen taalan paikka. Pallo pelattiin vasemmasta laidasta Kujtim Shkretan kautta rangaistusalueelle, jossa Blomqvist tipautti pelivälineen loistavasti sivulle ylös nousseelle Alban Shkretalle ja tämä pääsi puttaamaan maalia n. 10 metristä rangaistuspilkun kohdilta.

Tällä kertaa edes Väinämö ei pystynyt reagoimaan palloon, vaan seurasi katseellaan, kun pallo kiertäytyi hänen ja valitettavasti myös juuri tolpankin ohitse maalin väärältä puolelta. Saattaa tosin olla, että Vainämön katse oli sen verran painava, että pallon lentorata muuttui ne tarvittavat kymmenkunta senttiä 

Loistopaikka oli myös hetki tästä Blomqvistillä itsellään, kun pitkän rajaheiton seurauksena pallo pomppi miehelle ja tämän voimallinen kääntö päällä kohti Öjamaalia pomppi rimaan, siitä maaliviivalle ja Korsholman jalat nähtiin taas väärissä väleissä, kun ensimmäisenä pyörylään purun merkeissä ehti Öjapuolustus. 

Kaikesta tästä maalipaikkojen tuhlailusta huolimatta täytyy muistaa, että vastassa oli sarjan ehdottomasti paras joukkue, joka esitti välillä maagisia otteita pallon kanssa. Tilanteita tuhlattiin paljon myös toisessa päässä, eli paremmalla viimeistelyllä myös Öja olisi varmasti voinut päättää pelin hieman eri numeroissa, mutta alun nukahtelu Korsholman osalta ei välttämättä tarjonnut aivan rehellistä kuvaa pelin luonteesta. Tai mene ja tiedä.

Öja ei ollut kovinkaan fyysinen joukkue, mutta taitoa ja malttia löytyi sitäkin enemmän. Pallo uskallettiin pelata ahtaissakin väleissä ja parhaimmillaan pallon siirtely olikin  nautittavan näköistä. Joukkueen fyysisestä puolesta vastasi lähinnä yksi mies, Bergin ja Erikssonin painajainen, taitelijanimellä "Erkki" esiintynyt järkälemäinen targetpelaaja, jossa riitti pitelemistä.

Peli olisi siis voinut päättyä Korsholman osalta aivan eri loppunumeroissa, maaleja oli siis tarjolla äärimmäisen paljon, mutta joskus jalkapallo on tällaista. Joukkueen esitys oli kuitenkin taisteleva ja kaikki varmasti antoivat itsestään jokaisen tsempin palasen, mitä irtosi. Varsinkin Koskenniemen uskomattomat, noin 25 metrin liukuprässit palloon vielä yliajallakin nostivat kyyneleet silmiin. Luonnollisesti hyvässä mielessä. 

Seuraavana vuorossa onkin 3 ottelun kotiturnee ja vastaan asettuu 6.8 sepänkylän keskuskentällä Esse Ik. Varaa lippusi ajoissa.

 

 
R-studio, astu sisään!