Sporting FC Korsholm 0 - 3 (0-1)
FC Korsholm pelasi yhden kauden parhaimmista otteluistaan sarjavoiton varmistaneen Sportingin vieraana hakiessaan selkeän 0-3 voiton. Voiton myötä joukkue nousi peräti toiselle sijalle sarjataulukossa nihkeästi startanneen alkukauden jälkeen.
Korsholm esiintyi vahvasti Kristiinankaupungissa ja oli jokaisella osa-alueelle hieman kotijoukkuetta edellä. Sporting oli jo aiemmin varmistanut sarjavoittonsa ja se saattoi vaikuttaa kotijoukkueen pelaajien otteisiin, mutta se ei tietysti vähennä Korsholman suvereenin voiton arvoa!
Ottelun ensimmäinen puoliaika alkoi Korsholman hienoisella otteella ja vierasjoukkue saikin luotua hyviä paikkoja kotijoukkueen maalille. Maalintekoa pääsi koittamaan mm. oikeana laitalinkkinä jyrännyt Soran Moradi ja kärjessä viilettänyt Kenan Kelmendi hyvän keskikentän ja hyökkäyksen kuvioinnin päätteeksi, mutta viimeistely jäi hieman puolittaiseksi.
Hyvän painostuksen keskellä Sporting pääsi myös kuin varkain puolittaiseeen läpiajoon, mutta maalilla tässä pelissä jälleen varmaotteisesti esiintynyt Mats Fors peitti läpiajon sen verran tehokkaasti, että sijoitus päätyi ohi takatolpan.
Maalinteosta vastasi tässä pelissä vain yksi joukkue ja ensimmäinen maali nähtiin noin puolen tunnin kohdalla vasempana laitapakkina loistavasti esiintyneen Tom Koskenniemen jalasta. Soran Moradi pelasi pallon omalta laidaltaan toiseen laitaan Loukelle, joka eteni boksiiin, syötti sivuttain Kelmendille ja tämä tiputti pelivälieen taaksepäin Koskenniemelle. Miehen kierteinen sijoitus lähes 25 metristä painuikin vastustamattomasti rysään oikean tolpan kautta maalivahdin heittäytyessä pallon eteen tuloksetta!! Todella upea maali ja maalia edelsi pitkä pallollinen hallinta Korsholmalta. Koskenniemen villi tuuletus maalin johdosta puhuttaa varmasti vielä pitkään Kristiinankaupungin yöelämässä.
Maalin jälkeen paine säilyi vierasjoukkueella ja hyviä kuvioita saatiinkin juonittua jatkuvasti. Yksi vaarallisimmista tilanteista nähtiin tällä kertaa jälleen topparina esiintyneen Marcus Bärdenin lapikkaasta. Korsholm sai vapaapotkun lähes päätyrajalta ja Bärden lähetti sen kierteisenä ja kovana Sportingin maalille. Pallo oli menossa jo malivahdin ylitse, mutta viime hetkessä veräjänvartija sai kosketettua pyörylää sen verran, että pallo ohjautui kohti takatolppaa ja siellä seissyttä Sportingin puolustajaa. Vastustajan puolustaja ei ehtinyt reagoida palloon, mutta pelasti varman maalin seissessään takatolpalla, josta nahkakuula kimmahti takaisin kentälle, mutta paikalle osunut Magnus Berg ei saanut tuotettua tilanteesta enää sen vaarallisempaa tilannetta.
Vaarallinen tilanne nähtiin jälleen hetkeä myöhemmin kulmapotkusta, kun takatolpalle heitetty pallo pelattiin takaisin maalin eteen ja suoraan Soran Moradille, jonka pusku harmiksi suuntautui suoraan maalivahdin syliin.
Paljon hyvää pelinrakentelua ja kuvioita nähtiin siis ensimmäisellä puoliajalla, mutta enempää maaleja ei. Myös Sportingilla oli pari vaarallista tilanteenrakentelua, mutta aivan loistavasti pelannut puolustuslinja oli rautaa tänään. Iso hattu täytyy ojentaa ja nostaa Tom Koskenniemelle, joka pelasi varsin tyylikkään ja varmaotteisen pelin vasempana puolustajana pitkän loukkaantumisen jälkeen.
Louken vuoro tehdä euromaali
Toinen puoliaika alkoi Sportingin kovalla prässillä, mutta maalia joukkue ei onnistunut tekemään. Joukkue pääsi pariin vaaralliseen tilanteeseen Korsholman rangaistusalueen sisälle, mutta viimeistely ei ollut aivan kohdillaan ja Mats Forssin muutama tyylikäs torjunta pitivät huolen siitä, että nollataika säilyi.
Muutaman Sportingin vaarallisen tilanteen jälkeen nähtiin maali toisessa päässä kenttää, kun Louke onnistui maalinteossa.
Peli oli vanhentunut n. 60 minuuttia, kun Mats Fors lähetti pitkän avauksen omalta maaliltaan., Louke otti sen haltuun rinnallaan hieman puolen kentän jälkeen puolustajan ollessa selässä, käännähti, pomputteli palloa ja kumautti sen ilmasta vasemmalla jalallaan pömpeliin noin 40 metristä maalivahdin ollessa hieman vastassa! Mies saikin joukkueen hyväksynnän virallisesta Euromaalistatuksesta otteluraportointiin..
Maalin jälkeen ottelun vauhti hieman rauhoittui ja peli oli enemmän tai vähemmän siirtelyä ja taistelua keskialueella. Sporting sai hieman enemmän pidettyä palloa nostaessaan miehitystä hyökkäävämpään suuntaan, mutta keskialueella kovaa työtä tehnyt kaksikko Lempiäinen-Dreschaj pitivät kotijoukkueen syötöt epätarkkoina jatkuvalla häirintätyöllään. Laidoilla Moradi ja Österåker olivat myös tiiviisti puolustuksen ja keskikentän tukena ja hyökkäyksessä oli myös kova työmoraali voitto-ottelussa. Koko joukkue pelasi nimenomaan joukkueena ja heikkoa lenkkiä ei todellakaan löytynyt Korsholman riveistä.
Ottelun loppuvaihella Korsholm iski kolmannen ja viimeisen kerran, kun Kelmendi voitti puolustukselta päällään pitkän pallon vapauttaen Louken läpiajoon. Yhden kosketuksen nosto yli vastustajan maalivahdin löi ottelulle lopullisen niitin ja viimeinen kymmenminuuttinen olikin silkkaa kosmetikkaa.
Viimeminuuteilla Loukella oli tosin vielä mahdollisuus tehdä jopa kolmas maali, mutta rehellinen läpiajo päätyi sijoituksen osalta maalivahdin pelastukseen.
Ottelu pelattiin Kristiinankaupungin hyväkuntoisella keskuskentällä ja yleisöä oli eksynyt paikalle varsin kiitettävästi. Kotijoukkueella olikin upea kannustusjoukko, joka varmasti tuottaa pisteitä kotijoukkueelle jo pelkästään loistavalla huudatuksellaan.
Sporting oli vaarallinen ja taitava joukkue, mutta ei ehkä esittänyt parasta osaamistaan tässä runkosarjan viimeisessä pelissä.
Korsholm on taas parantanut esityksiään ottelu ottelulta ja tässä pelissä olikin jo vallan loistavia elementtejä jatkon kannalta.
Koko joukkueen puolustuspeli oli aivan uudella tasolla ja koko joukkue oli myös tukemassa hyökkäyksiä, mistä hyvänä esimerkkinä Koskenniemen upea maali puolustajan tontilta.
Tolppien välissä Korsholmalla on heittää kentälle kaksi loistavaa maalivahtia ja penkin päädyssä joukkuetta johdatta eteenpäin monissa liemissä keitetty valmentaja ja taustajoukot. Tästä onkin hyvä lähteä pienimuotoiselle tauolle, ennen kuin 3 divisioona starttaa oikeastaan kunnolla käyntiin heinäkuun lopulla uusilla joukkueilla ja uusin kuvioin.
|