Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
SJK - FC Korsholm 5-2

FC Korsholm reissasi vieraspeliin Seinäjoelle ottamaan revanssia tiukasta kotitappiosta muutamaa viikkoa aiemmin. Vastaavassa ottelussa Mustasaaressa SJK vei kolme pistettä viime hetken rankkarilla.

Ottelu alkoi todella murheellisesti FC Korsholmin kannalta, kun kapteeni Virta otti avausvihellyksen jälkeen FC Korsholmin pätyyn lähetettyä palloa hiukan huolimattomasti haltuun ja pallo osui käteen eikä tuomaristo antanut yhtään periksi vaan pallo vietiin pilkulle. 1-0 SJK ja peliä oli takana juuri ja juuri puoli minuuttia. SJK jatkoi pelaamistaan ja myllytystään, joten FC korsholmin alakerralla riitti kiireitä. Seuraava musta hetki koitti 10min tuntumaan, kun palloa kaivettiin jälleen FC Korsholmin maalista ja, kun 16min tuli täyteen tilanne oli jo kotijoukkueelle selväntuntuisesti 3-0. Peli tuntui olevan ohi ennen kuin ehti alkaakaan ja kyseessä kumminkin, jos ei Vaasan vieraspelejä lasketa, niin lyhin reissupeli.

FC Korsholmin pelaajien jalat oli kyllä jääneet, niin tukkoon, että vasta reilun 20min pelin jälkeen alkoi näkymään jonkinlaista liikettä vierasjoukkueen pelaajilta. 1. puoliajan loppua kohden FC Korsholm alkoi saamaan juonesta kiinni ja loistavia otteita FC Korsholmin keskikentällä näyttänyt Konsta Tastula antoi FC Korsholmille mahdollisuuden tulla peliin mukaan. Tastula otti vastustajan selkäänajon mallikkaasti vastaan ja tuomari antoi tästä vierasjoukkueelle vapaapotkun, jonka Tastula fiksuna miehenä laittoi nopeasti liikkeelle ja Lombo oli sekunnissa irti. Tilanne siis 3-1 ja peli oli auki. Tämän jälkeen alettiin käymään syvemmällä ja syvemmällä SJKn alueella ja SJKn maalivahti joutui venymään parhaimpaansa pitääkseen Lombon vaaralliset laukaukset pois verkon perukoilta.

FC Korsholm tuli viimeistään 35min peliin mukaan, kun Lombo jouduttiin kaatamaan rangasitualueella ja tilanteesta tuli rangaistupotku. Lombo itse asettui ampumaan ja laukoi taukotilanteeksi 3-2.

Toiselle puoliajalle mentiin aloittamaan siitä mihin jäätiin ja pyritiin unohtamaan 1. puoliajan 1. vartti. FC Korsholm onnistuikin painamaan pelin SJkn alueelle ja olikin pari kertaa hyvässä paikassa tasoittaa peli. SJKllakin oli muutama tekopaikka, mutta viimeistely oli luokatonta. Ja kun FC Korsholm oli lähellä maalintekoa SJKn verkkoon, niin tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta kotijoukkueen 4-2 maali, joka oli varmasti enemmän vahinko kuin tarkoitus, mutta valitettavasti myöskin Väkeväinen maalilla yllättyi tilanteesta, niin että seurasi pallon kaarta vain katseellaan. 4-2 SJKlle ja selkäranka taisi murtua siinä. Loppunumeroita SJK pääsi kaunistelemaan vielä yliajalla, joten loppunumerot 5-2 SJKlle.

FC Korsholmin kokoonpano: Väkveäinen (mv), Wiitala, Virta (vaihto 31min -> Koskenniemi), Mahdi (vaihto 73min -> Shkreta), Kelmendi (vaihto 80min-> Helminen), Metanov, Tuomiaho, Fucht, Peic, Lombo, Tastula

FC Korsholm haastoi ykköseen mielivän SJKn tasaisesti ja ilman paria tuuri maalia tilanne olisi voinut päättyä hiukan eritavalla. On SJKlla vielä iso vuori ylitettävänä pelillisesti mikäli mielivät lähivuosina ykköseen. Mikäli vuori käy liian jyrkäksi on varmasti valmentaja, joka ensimmäisenä lähtee, mutta siihenhän nykyinen valmentaja on hyvin tottunut. SJK jo tällä kaudella varautui valmentajan vaihtoon värväämällä Tomek Arceuzin juniori valmentajaksi, joten valmentajan vaihto seuran sisällä kävisi hyvinkin äkkiä. Kärkkäisen onneksi SJK:n otteet ovat pisteiden valossa parantuneet loppu kautta kohden, joten luottamusta löytynee ensi kaudeksi, mutta onko samanlaiseen taaperrukseen enää mahdollisuutta ensi kaudella jää nähtäväksi.

Varsin perus seinäjokelaista oli antaa omille pojille kaikki veikkauspisteet. Eipä yllättänyt juuri lainkaan. FC Korsholmista erottuivat hyvin edukseen Males Lombo kahdella maalillaan, Konsta Tastula taistelullaan keskikentällä ja Zoran Peic johtamalla puolustusta mallikkaasti.

 

 

 
engsbo_koko_pieni Korsholm_logo_pieni1
R-Studio, digitaaliset yrityspalvelut