Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)
FC Korsholm - KP-V 7-0 (1-0)

Ensimmäisen puoliajan tuhlailu vaihtui toisella puoliajalla ilotulitukseksi.

FC Korsholm pelattua useamman nihkeän ottelun peräjälkeen palattiin treeneissä perusasioihin. Harjoitukset sujuivat juoksemisen, pelailun ja maalinteon merkeissä. Kokoonpanoa pohdittaessa huoletti eniten toppariosasto, sillä kolmesta vakiotopparista kaikki olivat estyneitä.

Ottelu pelattiin aurinkoisessa syyssäässä noin 50 katsojan valvovien silmien alla. Äärikannattajat loistivat poissaolollaan, vaikka kyseinen ryhmittymä suunnitteli jo helmikuussa nousupaitojen painatusta ensimmäisen voitetun harjoitusottelun jälkimainingeissa. Kenttä oli mainiossa kunnossa ja lämpötilakin kipusi jopa 15 °C:een. Tuuli vilvotteli kuumimpia tunteita, mutta ottelutapahtumiin se ei suuremmin vaikuttanut.

Ottelu alkoi keltamyrskyn vyöryttäessä hyökkäyksiään kuin itänaapuri Kannaksella. Ensimmäiseen kymmenminuuttiseen osui jo useampi maalipaikka, mutta tarkkuus oli vielä kateissa. Vieraat ilmoittivat vaarallisuudestaan parilla todella nopealla vastahyökkäyksellä, mutta puolustus kesti ne Jonnen johdolla. Reilun kahdenkymmenen minuutin kohdalla FCK:n raihnainen rivistö koki jälleen yhden menetyksen Villen loukattua polvensa. Hän tuli puolustajan kanssa samaan aikaan palloon ja lähtiessään yrittämään sisäteräsijoitusta pääsi polvi vääntymään. Hän palasi hoitotoimenpiteiden jälkeen vielä hetkeksi kentälle, mutta jalan pelikelvottomuus selvisi nopeasti.

Kerran sentään FCK osui maalipuiden väliin. Riksa ehti ensimmäisenä Kujan pystysyöttöön ja kalamies tuikkasi pyörylän takakulmaan. Tuuletusrepertuaarista kaivettiin tällä kertaa esiin jenkkifutismaalia tapaileva kehon asento. Kaustislaiset hankkivat heti perään varoituksen ajanpeluusta ja kapteeninsa käytti kokonaiset kaksi minuuttia kengännauhojensa sitomiseen pelin pyöriessä siinä ympärillä.

KP-V sai vaarallisimman maalipaikkansa kymmenen minuuttia ennen taukoa. Hyökkääjä pääsi laidalta puolittain läpi, mutta Jonne peitti tilanteen loistavalla vastaantulollaan. Heti perään toisessa päässä elettiin ratkaisun hetkiä FCK:n tuhlatessa tuplapaikan. Riksa laukoi avopaikasta kopparin ulottuville ja avoimeen paluupalloon kirmannut Kenan työllisti ohilaukauksellaan ainoastaan yksinäistä pallopoikaa.

Ensimmäinen puoliaika oli pirteintä FCK:ta pitkään aikaan. Hyökkäyksissä oli järkeä ja oveluutta erilaisten variaatioiden sävyttämänä. Ainoaksi negatiiviseksi asiaksi jäi maalipaikkojen tuhlailu, sillä KP-V osoitti kykenevänsä iskemään vastaan paikan tullen. Puolustus toki selvitti nämä lähentelyt tai ainakin pakotti laukojat pienempiin kulmiin. Taukopalaveri sujuikin varsin levollisissa merkeissä ja ainoastaan terävyyttä painottaen.

Toinen puoliaika alkoi räväkästi, sillä jo ensimmäisellä minuutilla ottelua yritettiin ratkoa. Tobbe pisti Kenanin juoksemaan laidallaan ja rynnistys päättyi mainioon maasyöttöön maalinedustalle. Riksa oli puolustajan edellä, mutta uhrautuvainen liukutaklaus vesitti tilanteen. Puolustaja uhrasi samassa liu'ussa takareitensä ja oli pakotettu tulemaan vaihtoon.

Viitisen minuuttia on toista puoliaikaa pelattu, kun FCK tuplaa johtonsa. Upi pyörii laidallaan ja syöttää Hannekselle vastapallopaikan nerokkaasti pakin kautta. Vastapallo ei hymyilijälle kelpaa ja hän ottaa sivuttaissiirron vasemmalle vain laukoakseen murkulan tukijalallaan alakulmaan. Sama heppu on vauhdissa kuutisen minuuttia myöhemmin ja tällä kertaa ei edes kaivata syöttäjiä. Hannes lähettää ns. murmelintappajan oikealta laidalta jostain 25 metristä kohti takakulmaa. Maalivahdin sisäinen navigaattori on sen verran eksyksissä, että hän ainoastaan seuraa ristiaskelin otettavissa olleen pallon matkaa takakulmaan. Tässä vaiheessa katsomosta jyrähtää ja joku kovaääninen jalkapalloentusiasti vaatii Hannesta hymyilemään. Hannes ei helly eikä hymyile.

Tobbe kuittasi itselleen varoituksen ja KP-V sai puolittaisen paikan tuloksetta. Seuraavassa hetkessä FCK on jälleen myllyttämässä vierasmaalilla pahat mielessään. Pallo saadaan aina maaliin saakka, mutta omituinen paitsioliputus mitätöi tämän rysän. Hetkistä myöhemmin ikämiesten SM-kisoista noudettu valmentajavelho lähettää nappikeskityksen maalinedustalle, mutta Riksan voimapusku jää kopparin hyppysiin.

Ei se tiuku taaskaan pitkälle päässyt, kun jo seuraavaa paikkaa rakennellaan. Riekko vapauttaa Kenanin, joka tällä kertaa malttaa mielensä ja sijoittaa pyörylän nätisti alakulmaan. Seuraavalla minuutilla on jälleen loistopaikka, mutta tällä kertaa tulostaululla ei tarvitse rehkiä.

Kuluu hetki ja oranssitakki on oikeassa. Pallo tipahtaa kulman jälkitilanteessa maalin eteen ja Östermyran lahja mustasaarelaiselle edustusjalkapalolle näki hetkensä tulleen. Läheltä ylös-periaatteella pallo karkaa kolmesta metristä viitisen metriä yli poikkipuun. Kansanmusiikin luvatun paikkakunnan pojillakin on paikkansa, mutta 40 metristä lähtenyt roikotusyritys menee maalin verran ohitse.

Topparin paikalta karkaillut Ile testaa maalivahdin reaktioita volleyllaan ja huomaa ne nopeiksi. Seuranneesta kulmasta nähdään seuraava maali, kun Ruiskumestari nuppaa Tobben alustuksen pystypuun kautta pömpeliin. Apinalaumaa selässään kantanut rankaisija kävi aamulla valmistautumassa Nummen metsissä ja hakkasi tuon painolastin selästään. Toimitus haluaa huomauttaa, ettei tässä raportissa eikä metsäretkellä ole vahingoitettu eläimiä. Tuuletuksesta en saanut kunnolla selvää, mutta siinä oli havaittavissa merkkejä vihaisen nuoren miehen nakkijonotuijotuksesta.

Viimeiselle kymmenminuuttiselle siirtyessä FCK:n vemppaosasto toimitti penkille nousurekvisiittaa. Pienen suvantovaiheen jälkeen maalintekokin onnistuu jälleen. Miikkan kulma tavoittaa Ilen ja hänen puskunsa menee kahdella pompulla veskarin sekä tolppamiehen välistä verkkoihin. Loistopaikat seuraavat toisiaan ja lisäajalla syntyy ottelun viimeinen nyytti. Hannes pelaa seinän Riksan kanssa ja pommittaa nahkakuulan verkkoihin rangaistusalueen rajalta. Kello on 16.45 syyskuun 12. päivänä armon vuonna 2009, kun tuomari vihellys päättää ottelun. Tämä vihellys päätti ottelun ja varmisti FC Korsholman sarjavoiton. Koska tänään oli aurinkoista ja kuivaa, niin FCK saattaa pääsee kuivana kakkoseen.

Ottelu oli kotijoukkueen hallinnassa alusta loppuun ja toisen puoliajan tulitus toi onnistumisia maalintekorintamalla. Syyskierroksella vaivaanneesta nihkeydestä ei loppujen lopuksi ollut tietoakaan ja hyökkäykset vyöryivät kohti kaustislaisten maalia. Vierasjoukkueen kunniaksi on mainittava se, että he pelasivat päätösvihellykseen saakka hyvällä huumorilla ja kentällä oli hyvinkin leppoisa tunnelma. Ottelun päätyttyä kotijoukkue veti punaiset nousupaidat vaihtelevan leveille harteilleen ja kuohujuomaa karkasi taivaalle. Tästä voi seurata siirtyminen liiton sarjoihin, mutta ensin hoidetaan nousujuhlat alta pois. Niistä emme tule raportoimaan ja saatatte joutua odottamaan kauden viimeisiä otteluraporttejakin tavallista pidempään.

FC Korsholm: Väkeväinen, Virta, Laiho, Suoste, Lankinen, Lempiäinen, Mäkipää (27. Rasinmäki), Hautala, Saarela, Kelmendi, Hakala

Maalit: Hakala 27, 77 Hautala 50, 56, 90+1 Kelmendi 68 Laiho 86

acta est fabula, nunc plaudite - KTT

 
engsbo_koko_pieni Korsholm_logo_pieni1
R-Studio, digitaaliset yrityspalvelut